Iiris & Antti, hääkuvaus 2.1.2015

Iiriksen ja Antin häitä juhlittiin Jyväskylässä sateisena lauantaina 2.1. Alunperin suunnittelimme kuvaavamme potretteja ulkona Petäjävedellä sekä paikallisella huolto-asemalla. Kyläsepän asema kun liittyi oleellisesti hääparin historiaan. Itse pidin kovasti hieman erilaisesta hääpotrettien miljööstä. Lopputuloksena huoltoaseman hääpotretit onnistuivat hyvin. Ulkokuvauksen peruunnuttua paikkasimme asian Vanhan Fredan eteistilassa, josta löytyi kiva portaikko. Tilaa ei ollut liiaksi, mutta riittävästi.

Vihkiminen suoritettiin Jyväskylän maistraatissa. Tila maistraatissa on suhteellisen ahdas eikä kovin iso häävierasseurue mahdu sisään. Tällä kertaa reilun parinkymmenen hengen seurue sopi mukavasti todistamaan vihkimistä. Kuvaajalle tila on ahdas ja katto alhaalla. Kuvaussuuntia on kovin vähän, mutta hääparia pääsee lähelle. Lyhyt toimitus sujui kauniisti ja se päättyi kauniiseen viuluesitykseen.

Maistraatin tunnelmaa
Esitys maistraatissa
Hääpotretti huolto-asemalla
Vihkiminen maistraatissa
Vanhan Fredan häätunnelmaa

Pienelle hääporukalle vanha Freda on juhlapaikkana hieno. Keskeinen sijainti kaupungin ytimessä mahdollistaa hääväen siirtymisen vihkipaikalta juhlapaikalle vaikka kävellen. Näissä juhlissa siirryimme vain tien toiselle puolen. Tarjoilu ja esillepano oli laadukasta ja järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa. Valokuvaajan kannalta paikka on talvisaikaan hieman pimeä. Perhepotretteja otimme muutamia sisätiloissa. Vanha tapetti luo kivan tunnelman kuviin. Häätanssille oli varattu pienemmän salin tila, jossa hääpari mahtui hyvin pyörähtelemään.

Hääpuhe vanhalla Fredalla
Juhlapöydän tunnelmaa

Henry Moilanen

Valokuvaava sisällöntuottaja

Puh: 0445551744
Email: henry[at]hesu.fi

Pin It on Pinterest